perjantai 3. syyskuuta 2010

Radiohiljaisuus

Moro!

Blogini on ollut viime aikoina todella hiljainen, eikä uusia kirjoituksiani ole ilmestynyt aikoihin.
Yksi syy tähän on ollut se, että läppärini hajosi pari viikkoa ennen Irlannin harjoittelun loppua. Olin pelkän kännykän netin varassa, joten blogia ei tullut kirjoiteltua. Nyt vihdoin sain itseäni otettua niskasta kiinni ja uusi kone on ostettuna.

Tosiaan, nyt on palattu Suomeen. Kuopioonkin olen jo ehtinyt siirtyä.
Tarkoitus on vielä kirjotella Irlannin tunnelmista, vaikka en siellä enää olekaan. Paljon on muistoja tullut matkaan ja vaikka mitä on tapahtunut.
Myös kuvia olisi tarkoitus vielä laittaa kuvagalleriaan, kunhan vain saan ne purettua. Kuvia kertyi yhteensä muutama tuhat, joten siinä riitä työtä pitemmäksikin aikaa.

torstai 22. heinäkuuta 2010

Sananiko mä syön

Aika on kulunut kuin siivillä! Eikä edes Finnairin, vaan ihan kuin irlantilaisen pikkulinnun siivillä. Niin lyhyillä, että määränpää näkyy jo.

Irlannissa on oleskeltu nyt jo kaksi kuukautta ja enää kolme työviikkoa on jäljellä. Suomi siintää siis jo mielessä. Itse asiassa paluulentokin on vihdoin varattu, ja Helsingin kamaralle olisi tarkoitus astua 14 elokuuta. Toivon mukaan Suomella on silloin tarjota jotain muuta kuin syyssateita.

Mutta nyt aivan toiseen asiaan. Eli tähän blogiin. Otsikko kuvaa mielestäni nykyistä tilannetta hyvin. Aloittaessani blogia kirjoitin nuorena naivina opiskelijana (eli siis vajaa puoli vuotta sitten), että tulisin päivittämään tiuhaan. No toisin kävi. Irlanti vei mennessään, eikä aikaa istua tietokoneelle ole juuri ollut.

En kuitenkaan ole hautaamassa tätä blogia. En!
Tekstiä tulee jatkossakin, ajallisesti vain viiveellä. Lienee myös minulle hyvä aika hieman typistää tekstejäni, että saan vihdoin otettua nykyhetken kiinni. Mutta se on minun murheeni, ei teidän.

Lienee siis aika tässä välissä taas kertoa mitä on ehtinyt tapahtua viimeksi kirjoittamani blogitekstin, eli Dublin reissun numero 2 jälkeen.

Sen jälkeen olemme mm. pyöräilleet eräänä viikonloppuna noin 170km Killkennyyn ja takaisin sekä vierailleet Waterfordin kaupungissa. Olemme käyneet Tullamoressa sijaitsevassa Charlevillen linnassa ja nauttineet pubielämästä Kuopiosta opettajavaihtoon Irlantiin viikoksi tulleen Päivin kanssa. Olen saanut mieluisia vieraita kotirintamalta (vanhempani ja veljeni) ja kokeneet heidän kanssaan niin karun, mutta kauniit Aran saaret kuin myös Riverdancen, sen omalla kotipaikallaan Dublinissa. Olemme käyneet Helin ja Minnan kanssa valloittamassa Corkia ja sen pubielämää. Ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä olimme tänään koko päivän kiertelemässä Midlandin nähtävyyksiä apteekkimme apteekkarin kanssa.

Paljon on siis tapahtunut, ja paljon vielä tulossa. Huomenna heti aamulla nappaamme junan kohti Killarneyta ja tarkoituksena on tutustua kulttuurillisesti merkittävän Kerryn maakunnan tarjontaan muutaman päivän ajan. Vielä viikko tämän jälkeen suuntaan levottomat jalkani pidennetyksi viikonlopuksi Lontooseen Helin kanssa, joten tekemistä lienee riittämiin.

Myös harjoittelurintamalla on ehtinyt tapahtua paljon. Aloitimme siis kliinisen farmasian jaksolla, jonka jälkeen olemme olleet 3 viime viikkoa jakelussa. Nyt olemme jälleen palanneet pariksi viikoksi kliiniselle puolelle ja kaksi viimeistä viikkoa tutustumme onkologian ja hematologian ihmeelliseen maailmaan. Minun pitäisi vielä ensi viikon tiistaina pitää esitelmä viikottaisessa farmasistien lounastaukotapaamisessa. Joten sitä odotellessa...

Tässä nyt hieman tilannepäivitystä. Lisää, tarkemmin sekä kuvien kera on tulossa myöhemmin. Pysykää siis matkassa! Nämä siivet vievät vielä moneen seikkailuun.

lauantai 26. kesäkuuta 2010

Tag Rugbyä, Guinnessiä ja hieman kulttuuriakin

No niin, on aika yrittää kiriä käsittämättömäksi kasvanutta väliä kuluvan ajan, ja blogiin ilmestyvien tekstien välillä.

Nyt palaamme siis jo edellisviikonloppuun.
Lauantaina ohjelmassani oli tutustua vihdoin hieman paremmin vauhdikkaaseen pallolajiin, rugbyyn. Tullamoressa järjestettiin suuri (muistelisin, että yli 30 joukkuetta) Tag-Rugby turnaus. Tag-Rugby eroaa perinteisestä rugbysta jonkin verran. Siinä joukkueet ovat sekajoukkueita ja kontaktia ei saa ottaa. Eli mielestäni paras osa rugbyn ideasta - runnominen - oli kielletty kokonaan. Mutta oli miten oli. Peli oli varsin vauhdikasta, puoli kylää paikalla ja festivaalihumu katossa.

Olin aamupäivästä vuokraemäntämme Elainen ja hänen veljensä Thomaksen matkassa. Jonkin aikaa karsintoja katsottuamme ja tuttuja naamoja sairaalalta morjestettuamme, suuntasimme takaisin kämpille teetä litkimaan.

Illalla Minna liittyi seuraani ja suuntasimme uudelleen pyörillämme kohti kaupungin toisella laidalla olevaa rugbyviheriota. Saavuimme paikalle juuri sopivasti katsomaan viimeisia finaalipeleja. Ihmisiä oli kertynyt kohtuullinen määrä nauttimaan hienosta aurinkoisesta illasta ja Tag-Rugbyn vauhdista.Aika kuluikin nopeasti seuratessa otteluita sekä nauttiessa auringosta ja hinta-laatusuhteeltaan loistavasta burger+olut -turnausateriasta.

Otteluiden päätyttyä suuntasimme kohti Tullamoren keskustaa tarkoituksena hieman syventyä Irlantilaiseen pubielämään. Valitsimme pari viikkoa aiemmin huomaamani, hieman elokuvien vanhoja majataloja muistuttavassa rakennuksessa sijaitsevan, pubin, joka osoittautui varsin kodikkaaksi. Pubissa nautimme tunnelman lisäksi Englanti-USA MM-jalkapallokamppailusta, kylmästä oluesta sekä pikkusuolaisesta. Ilta alkoikin jo hämärtyä, kun vihdoin suuntasimme takaisin kotia päin.

Lauantain jälkeen koitti sarastava sunnuntaiaamu. Jo aikaisin revin itseni sängystä tarkoituksena jälleen suunnata kohti Dublinia. Tällä kertaa ei tosin tarvinnut vaellella yksin sillä matkaseurana oli kurssitoveri Heli, joka myös tekee tällä hetkella harjoittelua Irlannissa, vain eri kaupungissa kuin me.
Heti Heustonin asemalle saavuttuani suuntasin askeleeni kohti Guinness Storehousea. Kyseessä on siis Dublinin suosituin turistirysä, peri-irlantilaisen Guinness stout-oluen tehtaan kylkeen rakennettu museo/olutelämyskeskus. Ilma ei tällä kertaa ollut yhtä mairitteleva kuin edellisen viikonlopun visiitilläni, ja taivaalta alkoikin hiljalleen tihuuttaa vesipisaroita lähestyessäni tätä nähtävyyttä.

Jälleen kerran liput etukäteen netistä varanneena lippujen lunastaminen onnistui helposti, ja hetken varrottuani saapui myös jo edellisen yön Dublinissa viettänyt Heli paikalle. Kuulumisten vaihdon jälkeen (viime tapaamisesta taisi olla jo hieman yli 3 kuukautta) oli aika astua kierrokselle Guinness Storehouseen.

Kierros Storehousessa koostui pienestä alkuesittelysta, jonka jälkeen esiteltiin Guinness oluen eri valmistusvaiheita. Lisäksi esillä oli erilaisia Guinnessiin liittyviä asioita, kuten erilaisia Guinnessin kuljettamiseen käytettyjä kulkuvälineita sekä Guinnessin mainontaa vuosien varrelta. Kierroksella sain myös "ahaa-elämyksen" siitä, että myös Guinnessin ennätysten kirja kuuluu samaan tuoteperheeseen, vaikka ei olekaan varsinainen mainos Guinness oluelle.

Kierroksen puolivälissä saimme nauttia pienet lasilliset (alle half pint) Guinnessia, mutta kierroksen lopuksi kiivettyämme rakennuksen huipulla olevaan ravintolaan sain nauttia tähän mennessa parhaan Guinnessini. Kylmä tuopillinen katsellessa näkymia kerrostalojen kattojen yläpuolella oli kyllä varsin mainio kokemus. Muuten Guinness Storehouse oli mielestäni pienoinen pettymys, eikä siis mikään ihmeellinen kokemus.

Juotuani tämän tuopillisen ja Helin lähinnä ihasteltua omaansa sekä maisemia (ei ole hänen makuhermonsa vielä tottunut tähän klassiseen juomaan) lähdimme etsimään ruokailupaikkaa poistamaan kasvaneen nälkämme. Mieluisan ravintolan tai pubin löytäminen ei osoittaunutkaan niin helpoksi, sillä Guinness Storehousen läheisyydessä oli lähinnä asuintaloja ja ränsistyneitä suljettuja pubeja. Päätimme luovuttaa uniikin paikan etsimisen ja astuimme raa'asti sisään Subway-ravintolaan.

Nälän poistettuamme lähdimme tarpomaan tihkusateessa kohti Collin Barracsia tarkoituksena tutustua johonkin vielä ennalta määräämättömään näyttelyyn. Valitsimme näyttelyn mihinkä eri osastojen kuraattorit olivat valinneet mieluisia esineitä näytille. Näyttely oli varsin mielenkiintoinen, mutta jälleen kerran vaaseista tuli pienoinen yliannostus. Ei ole ensimmäinen kerta, kun iskee "vaasisyndrooma" nähtyaan varmaan sadannen monta sataa vuotta vanhan vaasin.

Näyttelyn jälkeen suuntasimme kohti Dublinin ydinkeskustaa, sillä Helin oli aika siirtyä hakemaan tavaransa B&Bstaan ja kiiruhtaa pohjoiseen lähtevään bussiin. Itse jäin vielä vaeltelemaan muutamaksi tunniksi Dublinin katuja ja liikkeitä. Mitään mainitsemisen arvoista sateisen sään lisäksi ei enää oikein tapahtunut.

Eli eipä sitten kuin juna kohti Tullamorea. Samanlaista kaaosta en enää sunnuntaina tavannut, toisin kuin edellisenä viikonloppuna, vaan sain junassa rauhassa ladata akkuja jo tulevan viikon koitoksia varten.

Uusia kuvia löydät jälleen kuvagalleriasta.

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Anarkiaa a'la Iarnród Éireann

Viime bloggauksestani on taas kulunut aivan järkyttävän pitkä aika.
Muistan kuinka vielä ennen matkaa vannotin itselleni kirjoittavani uuden blogipäivityksen ainakin pari kertaa. Utopiaa - todellakin!

Aika täällä Tullamoressa on kuin viuhahtanut ohi. Viisi täyttä harjoitteluviikkoa on jo takana. Samalla, kun aika on hujahtanut ohitse, on minusta selkeästi tullut laiska ainakin näiden blogikirjoitusten suhteen. Toki se taitaa kertoa myös siitä, että alan olemaan tänne jo kotiutunut.

Mutta nyt asiaan! Palaamme siis tässä seuraavassa tarinassamme aikaan kauan kauan sitten. Tarkemmin ottaen kolmen viikon päähän lauantaihin. Tämä on tarina Dublinin viikonloppuseikkailusta ja irlannin villistä rautatie-elämästä.

Elikkä seikkailu alkoi varhain lauantai-aamuna herätyskelloni herättäessäni minut jo ennen puoltapäivää. Kuinka se herätyskello ei koskaan opi! Perinteisen irlantilaisvaikutteita saaneen aamupalani (paahtoleipää, voita ja hilloa sekä iso kuppi teetä) jälkeen suuntasin matkani kiireen vilkkaa kohti Tullamoren juna-asemaa. Lippu oli jo ostettu netin kautta edellisenä päivänä, joten ei tarvinnut kuin marssia lippuautomaatille. Ei siis tuottanut liikaa päänvaivaa! Lähtölaituri oli aluksi minulle mysteeri, mutta kyseltyäni sekin selvisi, ja pienen junille niin tavanomaisen myöhästymisen jälkeen junan ovi kutsuikin jo huudollaan.

Irlannin junaliikenteen (Iarnród Éireann) nettilippujärjestelmä on helppokäyttöinen ja paikatkin saa valita etukäteen. Tämä osoittautuikin viisaaksi teoksi, sillä kyseinen junavuoro, jolla matkustin oli kuin ammuttu täyteen. Ei kuin siis omaa ajoissa varattua paikkaa etsimään! Mutta! Täytyyhän aina olla pieniä vastoinkäymisiä, eikö totta! Paikallani istui mies ja hänen viereisillään paikoillaan 3 eläväistä jälkikasvun edustajaa. No mitäs siinä, aloin tietenkin hintatietoisena kuluttajana (varatut paikat kun maksaa muille kuin opiskelijoille extraa) siinä sitten kyselemään oman paikkani perään. Mutta ah! Kävikin ilmi, että tämä keski-ikäinen mies oli kuuro-mykkä. Tiukan kommunikointiyrittämisen jälkeen päätin luovuttaa ja kuin ihmeen kaupalla löysin yksittäisen vapaan paikan junavaunun perältä. Onni onnettomuudessa siis!

No tämän kuuro-mykän isän ja 3 lapsen katras ei kuitenkaan jättänyt minua rauhaan. Tai siis itse asiassa ei jättänyt rauhaan koko junavaunua. Nämä kolme noin 5-vuotiasta lasta osoittautuivat varsin eläväiseksi ja hyvin vapaan kasvatuksen saaneiksi. Melu oli valtava, kun lapset huusivat välillä törkeyksiä ja toisinaan vain kailottivat lauluja niin, että koko junan vaunu raikasi. Koko hieman yli tunnin junamatka oli täyttä tuskaa, mutta lasten isä varmasti nautti matkastaan, kuuro kun oli. Lasten huonoa kasvatusta ei voi kyllä yhden aistin puuttumisella kuitata. Kyllä jokaisen pitäisi hieman käytöstapoja lapsilleen opettaa!

No matkan mukavuuden ollessa niin ja näin, saavuin kuitenkin onnistuneesti Dublinin maankamaralle noin puolenpäivän aikaan lauantaita. Smoothien nautittuani (oon hieman hurahtanut täällä Irlannissa smoothieihin!) jalkauduin vaeltamaan Dublinin Heustonin rautatieaseman katuja. Aivan sattumalta huomasin matkallani joen toisella puolella ison kivisen linnoituksen ja kännykän navigaattorista, johon olin edellisenä iltana tallentanut mielenkiintoisten kohteiden koordinaatteja, tarkastettuani huomasin saapuneeni National Museumin pisteeseen nimeltä Collins Barracks.

Collins Barracks on vanha sotilaslinnoitus, joka tätä nykyä toimii mm. National Museumin muutamien näyttelyiden kotipaikkana. Linnoitus on paikkana varsin hieno, eikä väenpaljous ainakaan lauantaipäivänä ollut valtava. Plussaa oli toki myös se, että museo on ilmainen. Tähän "museot ilmaisia, kirkot kalliita" -asetelmaan, mikä ilmeisesti Irlannissakin vallitsee ainakin jonkin verran, tuli toki totuttua jo viime vuonna Lontoossa käydessä, mutta yllätti se silti jälleen.

National Museumissa ajauduin Irlannin sotílashistoriasta kertovaan näyttelyyn "Soldiers and Chiefs - The Irish at War at Home and Abroad from 1550". Minut yllätti suuresti, kuinka hyvin irlantilaiset ovat onnistuneet änkemään lähes kaikkiin historian saatossa olleisiin sotiin. Usein tosin Englannin joukoissa sotien. Näyttely oli mielestäni hyvä, ja pidin sitä jostain syystä parempana kuin isompaa Lontoon Imperial War Museumin näyttelyä, jossa on tullut käytyä.

Näyttelystä ulos kömmittyäni oli nälkä jo kova, joten päätin lopulta suunnata lähimpään mahdolliseen ruokapaikkaan, eli museon kahvilaan. Ruoka siellä oli kallista, eikä kovin ihmeellistä, mutta ruokailutila ulkona Collins Barracksin aukiolla hienossa aurinkoisessa ilmassa syöden, oli mitä mainioin.

Collins Barracsilta askeleeni kulkivat mukavasti risteillen muutamia vanhoja rakennuksia ihaillen kohti Dublinin vilkasta ostoskatua Dawnson Streettiä. Dawnson Streetillä ensimmäisen kerran huomasi seistessä väenpaljoudessa, että oli tullut aika paljon Tullamorea suurempaan paikkaan.

Dawnson Street ei sinänsä tosin ollut pikaisena shoppailukokemuksena kovin erikoinen. Erilaisia liikkeitä oli moneen menoon, mutta esimerkiksi vaatteiden hinnat olivat usein aika suolaisia. Toki kadulle oli kerääntynyt paljon kalliita merkkivaatteita myyviä liikkeitä, mutta yleisesti ottaen Dublinin hintataso ei ainakaan pikaisen kokemuksen perusteella ole ainakaan matala.

Dawnson Streetin päästä löysin ihastuttavan puiston nimeltä St Stephen's Green. Puistoon olivat minun lisäkseni kauniin kesäpäivän kunniaksi kerääntynyt lukematon määrä niin paikallisia kuin vyölaukkuturistejakin. Puisto ei sinänsä ole järin valtava, mutta voin uskoa, että se on varsin hyvä rauhoittumíspaikka Dublinin vilinältä.

Puiston läpi käveltyäni saavuin pienelle aukiolle, jossa suuri joukko värikästä mielenosoittajaa juuri lopetteli paatospuheitaan ja kyltinheiluttelujaan. Mielenilmauksen ja tapahtuman aihe ei täysin auennut minulle, mutta muutamien kylttien ja tämän hetkisen poliittisen/mediahekumoinnin peruusteella uskoisin aiheena olleen rakas Israel. Israelin viranomaisten ja aktivistien (irlantilaisia oli mukana mm. iltapäivälehtien suurilla kuvilla uutisoimassa laivakahakassa) tämän hetkisen yhteenotot olivat varmaankin saaneet suuret joukot liikkeelle.

No en kuitenkaan jäänyt suuremmin ihmettelemään tilannetta tai keräämään lukemattomia flyereitä, vaan jatkoin matkaa ympäri Dublinin keskustan katuja. Käväisin myös tarkastamassa puiston vieressä olleen St Stephen's Greenin ostoskeskuksen. Ostoskeskuksesta mieleen jäi lähinnä taitava bändi, joka esiintyi Silver Quickin myymälässä.

Musiikkia pääsin muutenkin nauttimaan ostoskadun läheisyydessä, kun eräällä sivukadulla soitti bändi uuden juuri julkaistun levynsä kunniaksi. Bändi oli sen verran hyvä, että heiltä loppuivat paikalla olleet myytävät levyt kesken, eivätkä kaikki ympärille kerääntyneet ihmiset saaneet ostettua omaansa.

Suuntasin myös joen toiselle puolelle O'Connel Streetille, joka on siis iso turistien ja valtavien tavaratalojen kansoittama katu. Hetken aikaa vaelleltuani ja päivän lehden ostettuani kello osoittikin olevan kotiinsuuntaamisaika.

Paluumatka junalla Tullamoreen oli yhtä epämukava kuin menomatkakin.  Heti alkumatkasta minua vastapäätä istuutui selvästi vettä vahvemmissa aineissa ollut kaduntallaaja. No tämä tatuoitu omissa maailmoissaan leijaileva hämärä heppu kaivoi taskustaan kännykän ja usean epätoivoisen näppäilyn (ei ollu koordinaatio enää ihan kunnossa) jälkeen sai tämä sankari kännykän soittamaan musiikkia kaiuttimestaan kovalla voluumilla. Hepun musiikkimaku risteily psykedeelisestä transesta amerikkalaiseen räppiin, ja erityisesti jälkimmäisen sanoitukset eivät näyttäneet olevan käytävän toisella puolella istuvan lapsiperheen vanhempien mieleen. Hämärähepusta päästiin kuitenkin loppumatkasta eroon hänen jatkaessaan päämäärätöntä matkaansa.

Takaisin Tullamoreen selvisin ja sunnuntai kuluikin mukavasti lepäillessä ja seuraavaan harjoitteluviikkoon valmistautuessa.

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Maanteiden koulima

Hip hei!
Viikonloppu nyt takana. Mies vielä hengissä.
Voiko sitä paremmin mennä?!

Irlantilaiset maantiet tuli koettua pyörällä sotkien. Keli oli mainio. Koettua tuli Kilkenny, Waterford sekä pikkukylät välillä Tullamore-Kilkenny. Kilometrejä pyörällä itselle karttui varmaankin vähän vajaa 200km aikavälillä torstaista sunnuntaihin.

Kuvia kameraan on kertynyt taas sadoittain ja monia mielenkiintoisia paikkoja ehdittiin koluta.

Mutta tässä nyt vain lyhyt todiste siitä, että edelleen hengissä ollaan. Lisää tarinaa ja niitä kuvia myöhemmin.

perjantai 18. kesäkuuta 2010

Pikakirjoitus

Viime blogikirjoituksesta on kulunut jo ihan sietämätön aika.
Itse asiassa uusi kirjoitus on lojunut lähes valmiina jo muutaman päivän, mutta en ole vain saanut sitä kirjoitettua loppuun.

Syy tähän radiohiljaisuuteen on yksinkertainen. Liian paljon tekemistä, liian vähän aikaa. Toki myös omalla laiskuudellakin voi olla tässä osansa.

Kirjoitan nyt lyhyesti, mitä on viime blogikirjoituksen jälkeen tapahtunut, ja mitä ensi viikonloppuna on tulossa. Tarkemmat kuvaukset ja lisää kuvia (kamerasta löytyy jo useita satoja) tulee sitten heti, kun kerkiän, eli toivottavasti varsin pian.

Pari viikkoa sitten suuntasin yksikseni viikonloppureissulle Dubliniin. Nähtyä tuli mm. National Museumin sotahistorianäyttely ja vaellettua tuli monen monituisia ostoskatuja. Kukkaron nyörit pysyivät kuitenkin suhteellisen hyvin kiinni, eikä älytön shoppailumania iskenyt. Muuten pidennetty "bank holiday" -viikonloppu kului lähinnä rentoutuen.

Viime lauantaina oli vuorossa Tag Rugby -turnauksen seurantaa ja illan kruunasi pubireissu Minnan kanssa jalkapalloa katsoen. Tilannehan oli sitten lopulta USA 1 - Englanti 1. Tasapeli, kaikki tyytyväisiä. Vai eikö?

Sunnuntaina suuntasin jälleen Dubliniin. Tällä kertaa matkaseuraksi sain samalla vuosikurssilla opiskelleen farmasian opiskelija Helin, joka suorittaa harjoitteluaan myös Irlannissa, tosin eri kaupungissa kuin me.
Kävimme tutustumassa Guinness storehousiin, paikalliseen turistirysään, ja nautimme kuulemma kaupungin parhaat Guinnessit korkealle kohoavassa The Gravity baarissa. Kävimme myös pyörähtämässä eräässä National Museumin näyttelyssä. Loppuillan sitten kävelinkin lähinnä pitkin sateisia katuja ja ihmettelin maailman menoa.

Tällä viikolla on sairaala-apteekillamme ollut mieluinen vieras. Kotiyliopistostamme (UEF) on vieraillut yli assistentti Päivi tutustumassa paikalliseen sairaalafarmasiaan. Hän ei ole kuulemma täällä vahtimassa meitä. Mikä helpotus!

Päivin kanssa kävimme eilen (keskiviikkona) tutustumassa läheiseen linnaan ja sen puistoon. Sekä Päivi ja Minna pääsivät maistamaan aitoa Guinnessia paikalliseen rentoon pubiin.

Huomenna (perjantaina) meille on anottu vapaapäivä ja suuntaamme kohti Killkennyä. Aiomme pyöräillä sinne, mitä moni paikallinen on jaksanut ihmetellä ja voivotella. Matkaa tänä viikonloppuna kyllä kertyy ihan kohtuullisesti, sillä matkaa Tullamoresta Kilkennyyn on maanteitse noin 85km. Siinä pääsee Joonas polkemaan maastopyörää ihan kohtuullisen pitkään!
Pyöräilykilometrejä kertynee tänä viikonloppuna hieman alle parisataa, kun tänään tuli poljettua jo pieni lämmittelylenkki omaa kuntoa testaten.

Toivokaamme siis viikonlopuksi hyvää keliä, sitä että Irlantilaiset tiet ovat suhteellisen hyvässä kunnossa, ja että tulemme ilman ihmeellisiä sattumia sunnuntaina ehjänä takaisin Tullamoreen.

Mutta nyt kirjoittamisiin! Uusia kuvia löytyy jo kuvagalleriasta. Aiheena on parin viikon takainen Dublinin matkani. Lisää kuvia tulee piakkoin näkyviin.

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Elämää Irlannissa

Aika Irlannissa on kulkenut kuin siivillä. Ollaan oltu täällä jo 2,5 viikkoa ja 3 työviikko on jo käynnissä. Tiedän, että olisi pitänyt tässä välissä kirjoittaa blogiin jo monta kertaa, mutta on ollut hieman liikaa tekemistä. Yritän parantaa tapani!

Viime viikko töissä kului nopeasti mm. opetellessa erinäisiä asioita antibiooteista. Täytyy myöntää, että välillä nousi jopa hieman stressi pintaan, kun opeteltavana oli useampi artikkeli ja suullisen kuulustelun deadline läheni uhkaavasti. Tuli jopa useampana iltana rahdattua materiaalit tänne kämpille asti. Mutta turhaan tuli stressattua, kun asioilla on kuitenkin Irlannissa tapana järjestyä - tavalla tai toisella.

Viikolla kävin myös ahkerasti kuluttamassa Auran (läheisen kuntokeskuskuksen) painoja ja Minna kävi testaamassa sairaalasta saamiensa kontaktien avulla läheisen tallin kilpahevosia. Elämä täällä vihreällä saarella alkaa hiljalleen rutinoitua ja aika kulkee kuin normaalissa arjessa.

Viime viikonloppuna vietimme jälleen aikaa täällä Tullamoressa. Suuntasin heti lauantai aamuna kohti Tullamoren keskustaan shoppailemaan ja tekemään kartoitusta kaupungin tarjonnasta. Niin kuin olen varmasti jo aiemminkin maininnut Tullamoressa asuu vain noin 15 000 ihmistä. Asukasluku kuulostaa ainakin omaan korvaani todella pieneltä, mutta tähän väkilukuun verrattuna Tullamoressa on valtavasti palveluita. Kaikki tarvittava on saatavilla vaatteista elokuvateatteriin ja läsnä ovat niin globaalit liikkeet kuten Jack&Jones ja Lidl sekä paikalliset ketjut kuten esimerkiksi Dunnel's ja Centra. Toki myös pubeja löytyy ainakin yksi lähes joka kadulta, niin kuin Irlantilaiseen kulttuuriin kuuluu.

No kuitenkin, sain aikani kulumaan todella hyvin kaupungilla, ihmetellessäni vilkasta lauantaimenoa. Iltapäivällä Minna liittyy seuraan ja suuntasimme erääseen pubiin tyydyttämään kasvavan nälkämme. Kohtuuhintainen pubilounas osoittautui todella positiiviseksi yllätykseksi. Rehellisesti sanottuna vietimme aikaa syöden ja tunnelmasta nauttien varmaan lähemmäksi kolme tuntia. Kyseisestä pubista sai huokeaan hintaan yksinkertaista, mutta maittavaa pubiruokaa, kylmää olutta, hyvää jälkiruokaa ja ennen kaikkea loistavaa palvelua. Tosin suulas tarjoilija taisi verrata minua erääseen Taru Sormusten Herrasta -hahmoon, pyöritellessäni sormustani keskittyneesti yrittäessäni suoriutua ylivoimaisesta tehtävästä eli mieluisan jälkiruoan valinnasta. Mutta menköön se tällä kertaa!

Sunnuntaina nukkuimme pitkään ja ainoana ohjelmanumerona oli mennä tutustumaan Tullamore Dew Heritage Centeriin, joka on siis nimetty tunnetun irlantilaisen viskimerkin mukaan. Eli tarkoituksena päästä mm. maistelemaan viskejä, tottakai! Menimme hieman ennen ilmoitettua ohjatun kierroksen alkamisaikaa paikalle, mutta valitettavasti kierros oli jostain syystä alkanut jo aiemmin. Päädyimme siis siihen, että tarkastamme paikan myöhemmin.

Ensi viikonloppu lähenee jo uhkaavasti. Vieläkään en ole saanut viikonloppusuunnitelmaani tehtyä. Mahdollisuuksia on monia. Mutta valintani selviää varmasti jo seuraavasta viestistä.

maanantai 24. toukokuuta 2010

Auringonpolttamia Tullamoressa

Viikko on nyt vierähtänyt ja paljon on tapahtunut.

Viime sunnuntai iltana siis saavuimme Tullamoren pieneen, mutta vilkkaaseen kaupunkiin. Asetuimme taloksi Elainen, sairaalan teknisen työntekijän, asuntoon, saimme pikaisen esittelyn talon säännöistä sekä muista tärkeistä asioista ja käväisimme pikaisesti ostoksilla Tescossa Elainen veljen Thomaksen kanssa. Ilta meni nopeasti ja illan pimetessä täytyikin jo kiiruhtaa nukkumaan.

Maanantaina heräsin virkeänä uuteen, ja tavallista jännittävämpään päivään, sillä oli aika suunnata aamupalan jälkeen kohti sairaalaa ja ensimmäistä työpäivää. Sairaalalla meidät otti vastaan Marie, yksi sairaalan kliinisitä farmasisteista, joka esitteli meidät kaikille sairaalan apteekin työntekijöille. Uusia nimiä tuli sellainen liuta, että ainakin minä unohdin oikeastaan kaikki välittömästi nimet kuultuani. Harjoitteluohjaajamme Oisin ei ollut paikalla, vaan hän on ensimmäiset 2 viikkoa lomalla, ja tämän ajan Marie tuuraa häntä.

Maanantain aamupäivä meni nopeasti Oisinin kokoamaa tehtäväkirjaan ja sairaalan tärkeimpiin yleisiin käytäntöihin tutustuessa. Aamupäivän kahvitauon jälkeen saimme myös ikiomat henkilökortit sairaalan, joista tosin piti maksaa 10€ pantti. Toivottavasti muistan periä rahan vielä takaisinkin.

Aika meni nopeasti ja yhden aikoihin suuntasimme jo lounaalle. Luonas on täällä aina tunnin pituinen, joten verrattuna suomalaisten apteekkien 20 minuutin pikaluonaaseen tämä on suurta luksusta. Luonaan jälkeen loppupäivän tutustuimme Dispenseryssä (jakelu) lääkkeiden keräämiseen osastoille ja yritimme epätoivoisesti löytää lääkkeitä hyllyistä. Sairaala-apteekissamme on lääkkeet järjestetty Dispenseryssä terapialuokittain WHO:n ATC ddd -luokituksen mukaan, joten tuotteiden löytäminen ei suomalaiselle farmasian opiskelijalle ollut aluksi kovin helppoa. Hommaa riitti pähkäillessä ja nopeasti ensimmäinen päivä olikin jo ohi.

Aloitimme siis maanantaina jakelulla, mutta teemamme on ensimmäiset 6 viikkoa, kliininen farmasia. Tällä viikolla olemme mm. lukeneet läpi kaikki apteekkimme kliinisen farmasian toimintaohjeet (SOP:it) (ja ne on muuten osa tosi pitkiä), käyneet 3 eri farmasistin kanssa osastolla tekemässä lääkitystarkastuksia (joka on muuten varsin kiinnostavaa puuhaa, ja jossa huomaa, että omat tiedot ovat vielä hyvin rajallisia) sekä harjoitelleet itse tekemään lääkitystarkastuksia Medical Charteista. Niin, ja pisteenä iin päälle kävimme perjantaina lounastamassa erään lääkefirman laskuun. Harvinaista herkkua kuulemma, mutta meilläpä onkin tuuria.

Työviikkomme kului siis varsin nopeasti uutta opetellessa, BNF:ää (brittien lääkeraamattu, joka muuten on ehkä lähempänä FaTo:n kirjaa kuin Farmaca Fennicaa - tosi käytännöllinen ja taskukokoinen) selaillessa ja englannin kieltä prepatessa.

Tuurista puuhen ollen. Loppu arkiviikko ja koko viikonloppu on ollut lämmintä ja todella hienoa ilmaa. Jopa liian lämmintä, suoranaista hellettä. Olemme nauttineet auringosta täysin aistein, sillä paikalliset jaksavat selittää siitä, että tämä sää on todella poikkeuksellinen eikä voi kestää pitkää. No oli kuinka oli, tänäänkin sunnuntaina saimme nauttia yli 25 asteen lämmöstä.

Niin ja miten nuo otsikon mainostamat auringonpolttamat oikein saatiin aikaan?
Eilen lauantaina päätimme Minnan kanssa pyöräillä läheiseen Claran kylään kauniin ilman innoittamana. Matkaa kyseiseen kylään on noin 11km, mutta pyörillä, jotka Elainella on suomalaisille opiskelijoille tarjota, matka sujui varsin nopeasti. Matkalla saimme ihailla Irlannin maaseudun kauas jatkuvia nummia, ja todella montaa hevosta! Hevosia oli siis melkein joka nummella ja joka talon pihassa.
Clarassa nautimme kauniissa ilmassa, jonkin vanhan näköisen kivikirkon viereisessä puistossa, virvoittavat jäätelöt ja lähdimme paluumatkalle, joka oli jälleen täynnä nummia ja hevosia.

Takaisin Tullamoreen palattuamme huomasimme mollemmat, minä ja Minna, että hieno ilma oli jättänyt myös pienet negatiiviset merkkinsä, kun molempien käsivarret punoittivat jostain kohdista kiitettävästi. Minä, joka olin levittänyt aurinkorasvaa itseeni ennen lähtöä hieman huolimattomasti ja Minna, joka "ei kuulemma koskaan pala, eikä siksi tarvitse aurinkorasvaa" olimme kohdanneet auringosta voittajamme.

Tänään sunnuntaina nautimme jälleen loistavasta ilmasta takapihalla ja suuntasimme iltapäivällä kohti Aura Leisure Centeriä, josta löytyy sekä uintimahdollisuus että kuntosali. Olin käynyt kokeilemassa kyseisen paikan kuntoilumahdollisuudet jo aiemmin viikolla, ja nyt päätimme siis molemmat ottaa 3 kuukauden jäsenyydet kyseiseen kuntokeskukseen.

Kuntoiltuamme suuntasimme takaisin kämpille saksalaisen Lidl-kaupan kautta (koska siellä on halpaa maitoa ja parempia jugurtteja kuin muualla) ja nautimme edelleen jatkuvasta hienosta säästä.

Ja tässä sitä nyt ollaan, kirjoittamassa teille blogikirjoitusta alakerran mukavalta sohvalta Lidl-kokista välillä siemaillen (virvoitusjuomat ovat täällä hirveän halpoja, mutta kaikki muu kaupoissa viinaa lukuunottamatta onkin sitten aika kallista!). Uusi viikko on kohta alkamassa. Vielä emme ole päättäneet tulevan viikonlopun ohjelmaa. Ehkäpä olisi jo aika suunnata jonnekin päin Irlantia tutustumaan nähtävyyksiin? En vielä tiedä. Emme ole vielä ehtineet hirveämmin suunnitella minne päin täällä mahdollisesti reissailisimme vapaa-ajalla. Minulla on ainakin mielessä jo monta "täytyy nähdä" -paikkaa, mutta katsotaan mitä tuleman pitää, ja milloin loppuvat säästöt ja apurahat kesken. No toivottavasti nyt ei sentään.

Tällä erää siis kuulemiin. Toivottavasti aurinko paistaa Suomessakin!

PS: Kuvia jälleen lisätty iso liuta kuvagalleriaan (linkki oikealla).

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Vaasa-Vantaa-Dublin-Tullamore

Kaksi työpäivää Tullamoressa, Irlannissa on nyt takana!
En ole nyt hetkeen ehtinyt kirjoitella tänne blogiin, joten ajattelin nyt tähän kirjoittaa matkani vaiheet Vaasasta tänne Tullamoreen asti.

Viime lauantaina heräsin jo aikaisin ehtiäkseni vanhempieni matkassa Helsinkiin. Yhdeksän aikoihin pääsimme veljeni hyvästeltyä lähtemään puuduttavalle ja kuumalle (Suomeen oli juuri iskenyt aikainen kesähelle) matkalle autolla, jonka ilmastointi alkoi matkalla reistailla. Keskipäivällä pääsimme kuitenkin lopulta Vantaalle.

Päivä Vantaalla sujui nopeasti ja pakollisen ostoskeskushäröpalloilun tein lähinnä vanhan kaverini Timon kanssa, joka nykyään asuu Espoossa. Illalla noin kahdeksan aikaan sain kyydin vanhemmiltani Helsinki-Vantaan lentoasemalle, jossa matkakumppanini Minna jo odotti. Pitkän jonotuksen jälkeen saimme lopulta itsemme kirjattua lennolle (lentoyhtiöllämme Aer Linguksella oli vain kaksi Check in -tiskiä auki). Myös kaikki tavaramme pääsivät onnellisesti matkaan ilman lisäkuluja, koska olimme onneksi molemmat yliarvioineet laukkujemme painot.

Aika lentokentällä meni nopeasti myöhäistä päivällistä syödessä ja kymmenen aikaan illalla alettiin jo lentokoneeseen ottaa matkustajia. Lentokoneeseen istuttuamme saimme kuulla, että pääsisimme lähtemään kohti Dublinia jo noin 20 minuuttia etuajassa, ja sehän sopi minulle ja Minnalle varsin mainiosti, olihan Dubliniin saapumisaikaimme hyvin myöhäinen. Lentokoneessa huomasin vihdoin, että minne sitä ollaan menossa, kun lentoemännät alkoivat puhua iloisella, hyvin nopealla, hieman epäselvällä irlantilaisaksentillaan. Matka kului nopeasti lentoemäntien puhepartta seuratessa ja loistavan päivän kruunasi se, että saavuimme taivaalta katsottunaa tuhansien valojen kansoittamaan Irlantiin noin 40 minuuttia etuajassa. Toki kello silti lähenteli jo paikallista aikaakin puolta yötä.

Lentokoneesta Dublinin lentokentällä ulosastuessamme saimme pienen oppitunnin Irlannin säästä, ulkona tiihuutti hiljalleen ja tuuli varsin kovaa. Tosin jo lentokentän pääovesta ulosastuessamme saimme huomata, että sää täällä vaihtuu varsin nopeasti. Sade oli siis jo loppunut. Lentokentältä suuntasimme lentokenttäbussilla lyhyen matkan itse Radisson Blu Dublin Airport -hotelliin nukkumaan puhtaille valkoisille lakanoille.

Sunnuntaina irlantilaisen aamiaisen hotellilla syötyämme suuntasimme taksilla kohti Dublinin keskustaa, jossa tapasimme Minnan serkun Juhan, joka oli juuri lopettelemassa opiskelijavaihtoaan irlantilaisessa yliopistossa. Hänen asuntoonsa majoitimme hetkeksi laukkumme ja suuntasimme kohti Dublinin nähtävyyksiä. Kävelimme muun muassa postikorteista tuntun Christ Church Cathedralin ohi, pitkin O' Connels Street -nimistä suurta ostoskatua, tutkailimme pientä kiinalaisosaa sekä söimme pubilounaan eräässä Temple Bar -alueen pubissa. Temple Barilla vastaamme käveli myös pieni paraati, jota epäilimme partiolaisten omaksi paraatiksi. Ruokailemasta kiiruhdimmekin sitten jo Dublinin Heuston -rautatieasemalle, josta nappasimme noin tunnin kestävän junamatkan kohti Tullamorea.

Tullamoreen saavuimme hieman ennen kello 18 ja vuokraemäntämme Elaine nouti meidät asemalta pienen odottelun jälkeen. Saimme heti pienen kieroajelun pitkin Tullamorea ja näimme samalla myös tulevan harjoittelupaikkamme Tullamore Regional Hospitalin. Asumme siis nämä 3 kuukautta apteekin teknisen, Elainen, alivuokralaisina. Emme todellakaan ole hänen ensimmäiset suomalaisvieraansa, vaan jollen väärin muista, niin olemme nyt suomalaisvieraat numero 13 ja 14. Elainen vastaanotto asuntoonsa oli hyvin vieraanvarainen ja saimme heti tavata myös hänen veljensä Thomaksen sekä hänen mukavan, mutta hieman hyperaktiivisen koiransa. Ensimmäisenä Tullamore-päivänä tuli jo tutuksi myös suuri supermarket Tesco, joka on auki 24 tuntia vuorokaudessa. Tullamoressa on 15 000 väkilukuunsa verrattuna todella kattavat palvelut.

Näin sujuivat meidän muutamat ensimmäiset päivät Irlannissa. Muutama päivä lisää on jo ehtinyt vierähtää ja monta asiaa ehtinyt tapahtua. Kaikkea en valitettavasti voi kerralla kuitenkaan kirjoittaa. Voitte siis odottaa lähiaikoina tulevan lisää kirjoituksia ensimmäisistä päivistä sairaalassa sekä kummasteluja ja kokemuksia Irlantilaisten hieman erilaisista tavoista ja tottumuksista. Seikkailu siis jatkuu!

Lisää kuvia löydätte kuvagalleriasta (linkki löytyy oikealta).

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Kuulumisia lentokenttähotellista

Nyt sitä sitten ollaan Irlannissa. Tarkemmin ottaen Dublinissa.
Olemme viettäneet yön Radison Blue Dublin Airport -hotellissa ja olemme juuri suuntaamassa kirjautumaan ulos hotellista.
Suuntaamme tästä kohti keskustaa. Illemmalla suuntaamme junalla kohti Tullamorea.

Kaikki täällä puhuvat englantia tosi vaikeasti. Siis todella nopeasti ja hieman epäselvästi suomalaiselle peruskouluenglantia puhuvalle kuulialle. Mutta tähän asti ollaan hyvin selvitty!

Niin ja tuhka on tullut taas uhkaksi. Radio kertoo, että lentokenttä on tosin auki ainakin klo.18 asti tänään.
Mutta hahaa, meitä se ei haittaa. Mepä olemme täällä jo!

Nyt jatkamaan seikkailuja. Lisää päivityksiä piakkoin!

perjantai 14. toukokuuta 2010

Nokka kohti uusia seikkailuja

Huomenna on nyt sitten vihdoin lähtö. Laukku on viimein pakattu ja aamulla matka alkaa autolla kohti Helsinkiä.
Lentomme lähtee kohti Dublinia myöhään lauantai iltana ja perillä olemme paikallista aikaa noin keskiyön aikoihin. "Voitamme" 2 tuntia verrattuna Suomen aikaan, mutta lentoaika on vähän alle 3 tuntia. Väsyneitä saatamme siis jo hieman olla saapuessamme perille.

Dublinissa yövymme lentokenttähotellissa ja illan suussa siirrymme junalla Dublinista Tullamoreen, joka on siis harjoittelupaikamme ja asuinpaikkamme seuraavan 3 kuukauden ajan.

Tällä kertaa tästä kirjoituksesta "lyhyestä virsi kaunis". Suuntaan tästä nukkumaan. Seuraavaksi varmaan saattekin sitten jo lukea, että miten päädyimme tuonne Atlantin reunamille.

tiistai 4. toukokuuta 2010

Tämän blogin toiminnasta...

On aika hieman kertoa, kuinka tulen tätä blogia reissun aikana täydentämään. Samalla yritän hieman kertoa, mistä mikäkin löytyy, sillä tämän blogin lukijoina on varmasti myös ihmisiä, jotka eivät välttämättä ole surffailleet ennen blogeissa tai ylipäätän hirveästi netin korkeilla laineilla.

Kuvat
Kuvagallerian löydät tämän blogin oikeasta reunasta linkistä "Kuvagalleria". Kuvagalleria avautuu erilliselle sivustolle, jonne tulen kokoamaan kuvasatoani pitkin matkaa eri kansioihin. Tulen aina ensiksi lataamaan kuvat kuvagalleriaan ja itse blogissa nähtävät kuvat ovat yleensä kopioitu suoraan kuvagalleriastani. Eniten kuvia löydät siis Kuvagalleriasta!

Vanhemmat kirjoitukset
Tämän blogin etusivulla näkyy vain 5 uusinta kirjoitustani. Jotta pääset lukemaan vanhempia kirjoituksiani (kaikkien kirjoitusteni lukeminenhan on sitten varsin suotavaa), sinun täytyy mennä aivan sivun alareunaan, josta löytyy linkki "Vanhemmat tekstit", josta pääsee seuraaville viidelle kirjoitukselleni. Kirjoituksiani voi selata myös kuukausittain painamalla blogin oikeassa reunassa olevasta "Blogiarkisto"-kohdasta haluamaansa kuukautta, jolloin saa näkyviin siinä kuussa kirjoitetut tekstit.

Kommentoiminen
Tämä on erityisen tärkeää! En voi liiaksi korostaa sitä, että haluan teiltä kaikilta ihmisiltä mahdollisimman paljon kommentteja teksteihini tai toki voitte kirjoittaa kommentin vain kertoaksenne kuulumisia. Suurin syy, miksi tätä blogia kirjoitan, on se, että te hyvät ystäväni tietäisitte sähläämisistäni. En varmastikaan jaksa jatkaa tämän blogin kirjoittamista, jos kukaan ei tätä lue. Ja parhaiten tiedän ihmisten lukevan tätä, jos he kommentoivat tekstejä ahkerasti.
Kommentointi on tehty helpoksi. Sitä varten ei tarvitse edes rekisteröityä. Riittää, että painatte tekstin alareunassa olevaa linkkiä, jossa lukee esim. "0 komenttia" tai "5 kommenttia" sen mukaan kuinka monta kommenttia siihen on ennen kommenttiasi ehditty antaa. Sitten vain kirjoittamaan kommenttia tyhjään ruutuun ja valitsemaan "Kommentti nimellä"-kohdasta "Nimi/URL-osoite", jolloin ruutuun pompahtaa lomake, johon voit kirjoittaa nimesi. Kivempi on tietää kuka puhuu, eikö totta!? Lopuksi vain "Lähetä kommentti" painiketta painamaan ja sen jälkeen tulleesta varmennussivusta ohjeiden mukaan hyväksymään, ja avot kommenttisi on lähetetty. Helppoa eikö totta.

Muuta
Edistyneemmille koneen käyttäjille tiedoksi, että blogin kirjoitukset on mahdollista saada myös syötteenä, jolloin voit vaikkapa Internet Explorin Syötteet-ominaisuudella tarkkailla, koska uusia kirjoituksiani julkaisen.

Lähtölaskenta

Enää puolitoista viikkoa ja sitten tämä jätkä jättää Suomen vehreän kevään. Kunhan vai tulivuoret ovat suosiollisia!

Tulivuoripelko on ihan aiheellinen, sillä tänäänkin sain aamulehdestä lukea, että tuhkapilvi tulisi estämään ainakin osan Dublinin kentän tämän päivän lennoista. Eli ei kun pahinta peläten ja parasta odottaen. Eiköhän kaikki kuitenkin mene nappiin, uskon vahvasti näin.

Viime viikot ovat olleet yllättävän kiireisiä. Kaikkea pientä on joutunut väsäämään, jotta matkaan voisi lähteä kepein mielin ja kaikkeen varautuneena, tai ainakin kaikkensa yrittäneenä. Olen mm. selvitellyt mahdollisen työluvan/oleskeluluvan tarvetta (ei ilmeisesti tarvita EU:ssa alle 3kk oleskeluun), kilpailuttanut vakuutuksia (harvinaisen hapokasta puuhaa), tilannut uuden pankkikortin vanhentuvan tilalle, varannut hotellin ensimmäiseksi Dublin yöksi ja etsiskellyt meille asumusta harjoittelun ajaksi.

Niin se asunto. Meille ei ole vieläkään täysin varmaan missä majoitumme harjoittelun ajan. Kuulostaa aika karulta, kun lähtöön on näin vähän aikaa, eikö totta? Mutta onneksi ei tilanne nyt ole ihan niin kivikkoinen. Meillä on muutama hyvä tarjous vuokrapaikaksi ja asia varmasti varmentuu ihan lähiaikoina, joten asiasta varmasti lisää pikapuolin.

Koska nyt ei löydy tähän kirjoitukseen sopivaa kuvaa, niin liitin tähän talvisen kuvan Vaasan kodin takapihalta. Kuva on otettu helmikuussa, jolloin Suomea peitti runsas lumipeite.
Tämä kuva olkoon muistutuksena kaikille ulkomailla tällä hetkellä vipeltäville kurssikavereilleni. Ulla, Annikka, Antti, Susanna, Riitta, Lilli, Jenni ja Evi kaikki sekkailevat tällä hetkellä harjoittelussa Suomea etelämmässä. Osa niin etelässä, että sellainen asia kuin lumi meinaa unohtua tyystin, ellei tosi korkeaan vuoristoon kiipeä. Tämä olkoon siis teille muistutuksena. Ensi vuonna on taas Suomessa satavarmasti kylmä ja hyytävä talvi, niin hyvässä kuin pahassakin.

lauantai 3. huhtikuuta 2010

Trulleja karussa

Tänään on lankalauantai, joten trullien pelossa suuntasin kulkuni Vaasan keskustaan vaateostoksille.
Tavoitteena ostaa lähinnä uudet työkengät. Irlannissa jo harjoittelun tehneen Kaisan neuvoja noudattaen en lähtenyt hankkimaan perisuomalaisia työkenkiä, eli avonaisia mukavia sandaaleja, vaan löysin lopulta hienot ja mukavat Eccon mustat luomukset joita kehtaa käyttää myös puvun huosujen kanssa.


Dresscode Irlannin sairaaloissa on kuulemma suomalaisesta valkotakkikulttuurista poikkeava. Töihin pukeudutaan siististi ja kuulemma miehet pukeutuvat yleensä mustiin puvun housuihin sekä ainakin puvun paitaan. Oli siis hieman aikakin päivittää työvaatearsenaaliani.

Hyvät, ja Visan jäljellä olevaa rajaa lähemmäksi mukavasti pudottaneet, kengät ostettuani matkaan tarttui vielä puvun paita sekä kravatti täydentämään muutenkin jo täyttä paitakaappiani.

Nyt olen taas hetken lähempänä lähtöä. 6 viikkoa ja lähtö on tosi asia. Aika siis alkaa skarpata koulutyöt ja muutkin rästihommat jo kuntoon. Ja sitten ei kun matkaan!


keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Lento vihdoin varattu!

Hiphei!

Nyt se viimein tapahtui. Sain varattua lennot Dubliniin.
Lennämme Minnan kanssa samalla suoralla lennolla Helsinki-Dublin lauantai iltana harjoittelun alkua edeltävänä viikkona.
Tuli bongattua, ja lentofirman nettisivujen kanssa pitkään tapeltuani varattuakin, Aer Linguksen suuhtellisen edulliset ja Suomesta ainoat suorat menolennot.

Nyt se tuntuu todellisemmalta kuin koskaan!
Irlanti, here we come!

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Am I ready?

Kylläpäs se aika kulkee!
Aloitin tämän nyt julkaisevani blogitekstin kirjoittamisen jo kuukausi sitten. Teksti menikin nyt jonkin verran uusiksi, koska kuukaudessa ehtii tapahtua yhtä sun toista. Mutta siis asiaan...


Onko kaikki alustavat valmistelut matkaa varten jo tehty?
Tähän kysymykseen olen törmännyt nyt viime aikoina niin usein, että sormet näiden kertojen laskemiseen alkavat loppua.
Nyt taitaa olla siis hyvä aika hieman valoittaa missä sitä oikein mennään valmistelujen suhteen...

Kuukausi sitten vastaus oli varsin helppo. Hommat olivat silloin todella vaiheessa! Ovathan ne vieläkin, mutta pientä edistystäkin on jo tapahtunut.

Mitä olen siis tähän asti saanut aikaan?
Olen nostattanut itseni valtavaan matkakuumeeseen selailemalla Irlanti-matkaoppaita sekä useita blogeja.
Hakenut apurahoja useasta eri paikasta, usein jopa ihan hyvällä menestyksellä. Tällä viikollakin vielä kopsahti laitokselta iloinen sähköposti myönnetystä apurahasta.
Olen istunut muutamissa ulkomaille lähtevien seminaareissa.
Pitänyt muutamia palavereita Minnan (samaan aikaan Tullamoreen suuntaavan kollegan) kanssa.
Ja vihdoin jopa hieman edistynyt asunnon kanssa.
Mutta siinä se!

Kuukausi sitten olin vielä hyvin epätoivoinen, koska ei ollut liioin kattoa pään päälle Irlannissa kuin lentojakaan tähän pienten vihreiden miesten asuttamaan saarekkeeseen. Sittemmin asuntoasiaan on saatu hieman positiivisempaa ennustetta.

Asunto. Tämä asia kalvoi mieltäni kovasti ja pitkään. Miten löytää 15 000 ihmisen pikkukaupungista kohtuuhintainen huone, joka jollain tavalla täyttää edes jotenkin pohjoismaalaisen korkeahkot laatukriteerit. No ehkei asunnon vuokraaminen sinänsä mahdotonta ole, mutta näin toisen maan kamaralta lukaalin löytäminen ei ole ihan helpoin prosessi.
Aiemmat Tullamoressa vierailevat vihreähaalariset farmasistit ovat usein majoittuneet erään sairaalan työntekijän tyhjiin huoneisiin. Saimme kuitenkin kuulla mutkien kautta epävirallisesti, että tarjolla olisi vuokralle mahdollisesti enintään yksi huone, joten ainakin toisen meistä (minun tai Minnan) tulisi löytää katto pään päälle jostain uudesta paikasta.
Asumuksen etsintä olisi siis aloitettava.
Sitten tapahtuikin käänne. Sain monen kuukauden yrittämisen jälkeen kyseisen vuokranantajan vihdoin kiinni sähköpostitse. Hän kertoi minulle, että olisimme molemmat Minnan kanssa lämpimästi tervetulleita asumaan, koska hänen puuttuvan huoneen remonttinsa pitäisi olla valmis saapumiseemme mennessä.
Saapa nähdä siis! Tieto helpotti kummasti tuskaa ja toivottavasti remontti myös valmistuu oikeasti ajoissa. Palaan asiaan mahdollisen vuokranantajan kanssa myöhemmin, kunhan hänkin tietää hieman enemmän.

Lennot. Olen viime kuukausina selaillut lentofirmojen ja hakukoneiden sivustoja useiden tuntien ajan. Silti en ole vieläkään päätynyt vinguttamaan Visaa ostaakseni lentoa. Lentojen varaamisen jäätäminen johtuu lähinnä siitä, että en ole saanut millään ilveellä päätettyä lähtöpäivääni enkä paluupäivääni. Ne ovat kuitenkin aika oleellisia varatessa!
En ole saanut päätettyä kuinka paljon aikaisemmin olisi järkevää suunnata Irlannin maankamaralle. Vaikeaa. Aivan alkuperäinen suunnitelmani oli, että olisin lähtenyt kiertämään Irlantia noin viikoksi hyvän kaverini kanssa. Suunnitelma kuitenkin on ainakin väliaikaisesti haudattu, sillä kaverini elää odotellen mahdollista valintaansa huomattavasti uraansa boostaavaan kesätyöpaikkaan. Kesätöiden alkamisaikakin hänellä on vielä täysin pimennossa.
Matkustaminen yksin on varsin mälsää puuhaa verrattuna siihen että voi taapertaa jonkun kanssa paikasta toiseen. Valitettavasti Minnakaan ei pääse luultavimmin lähtemään vasta kuin harjoittelua edeltävän viikon lopulla.
Yksinkertaisesti en osaa päättää siirtyäkö vihreälle saarelle vasta harjoittelun alkua edeltävänä viikonloppuna, vaiko jo aikaisemmin tutustumaan siihen ja sen mongertaviin paikallisiin asukkaisiin.

lauantai 6. helmikuuta 2010

Uuden alku?

Istun sotkuisessa asunnossani Kuopiossa. Se on sotkuisempi kuin varmaan koskaan aiemmin. Papereita lojuu lattialla pitkin poikin, vaatteitakin loppuviikon riennoista jäänyt sohvalle makaamaan.

Kaiken takana on huominen Kuopion hyvästeleminen. Ei lopullisesti, mutta pitkäksi aikaa kuitenkin. Tavaraa on siis pakattava mukaan Vaasaan, osan voi toki kotiuttaa sinne myöhemmin. Maanantaina olisi tarkoitus alkaa tehdä hieman töitä Vaasassa ja kerätä lisää pääomaa reissua varten. Irlannissa rellestäessä sitä tulee kuitenkin menemään.

Farmaseutin tutkintoa ei ole enää paljoa jäljellä. Muutama (verkko)kurssi sekä keskeneräinen lopputyö, ja tietenkin se tuleva apteekkiharjoittelu Irlannissa. Syksyllä toki todellisuus iskee päin pärstää, kun hommia pitää alkaa opiskelun saralla taas pitkästa aikaa tekemään oikein tosissaan.

Olen tässä jo muutaman viikon enemmän ja vähemmän masennellut tilannetta. Nyt ollaan yhden aikakauden päätöksessä. Vuonna 2007 alkanut taaperrus yhdessä mahtavien kurssikavereiden kanssa on nyt päätöksessään. Ihmiset suuntaavat omiin suuntiinsa, omiin seikkailuihinsa. Osa lappiin porojen keskelle, osa etelän rahakkaille farmasian markkinoille - osa vielä kauemmas. Toki lohtua tuo ajatus, että moni huipputyyppi vielä jatkaa yliopistotaaperrustaan mm. proviisorin opinnot silmissään kiiltäen.

Diagnoosini ei taida kuitenkaan olla masennus, ennemminkin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Vuosikurssiristeilyltä alkanut bilettämisen ja hengailun putki on ollut pitkä. Viime aikoina on huomannut kuinka paljon mahtavaa porukkaa täällä Kuopiossa minua on ympäröinyt. Osan kanssa olen temmeltänyt yhdessä tiiviisti nämä kolme vuotta, osaan tutustuin paremmin vasta viime viikkoina ja osaan tutustuin uudelleen. Loppumisen tunne taitaakin olla todella yhdistävää.

Paljon on taas tullut puhuttua siitä kuinka tulee pitää yhteyttä jatkossakin. Osaksi tämä on utopiaa. Tulihan se huomattua jo intissäkin - kyllä ne tapaamiset nopeasti harvenee, varsinkin kun ihmisillä on oma elämänsä ympäri Suomea. Mutta silti, aina jotkin kontaktit jäävät. Maailma on kuitenkin ihmeellinen paikka. Törmäämme samoihin työyhteisöihin, toimimme toistemme esimiehinä. Siinä vaiheessa huomaa kuinka vanhat kontaktit vahvistavat uuden yhteistyön.

Ihmettelette nyt varmasti, miten ihmeessä tämä avautuminen nyt liittyy mitenkään reissublogiin? No ei se nyt suoranaisesti liitykkään. On vain näköjään valtava tarve avautua asiasta. Mutta ei siinä kaikki! Mikä on yksi suuri syy miksi olen toukokuussa suuntaamassa kauas Irlantiin uppovieraiden ihmisten tykö? Haluni luoda uusia ystävyyksiä ja verkostoitua. Toivon saavani uusia ystäviä, joita voin sitten muistella yhtä kaiholla kuin kaikkia teitä vanhoja vuosikurssilaisiani! Ja muistetaan, että vuosikurssimme voi olla poikkeus!

Pidetään siis yhteyttä jatkossakin!

Ready, Set, Go!

Nyt on aika aloittaa tämä blogiprojekti.

Tietämättömille tiedoksi, että tämä blogi tulee käsittelemään seikkailujani Irlannin sairaalamaailmassa sekä kiertelyäni (toivon mukaan) mahdollisimman paljon ympäri tätä kaunista vehreää saarta. Alkuun tulen myös hieman valoittamaan valmisteluita sekä lähtöfiiliksiä, siksi blogi starttaakin jo nyt yli 3kk ennen harjoittelun alkua.

Tiedän, että kärsin blogien suhteen selkeästi adhd:n tapaisesta syndroomasta. Kaikkea on kiva aloittaa, mutta mielenkiinto ei kestä kauaa. Nyt on kuitenkin tarkoitus skarpata ja julkaista tunnelmia näin aluksi todella epäsäännöllisen säännöllisesti, mutta Irlantiin rantauduttuamme useamman kerran viikossa. Kuvien kera, tottakai!

Niin ja mistä ihmeestä tässä nyt sitten oikein olikaan kyse?
Aloitan toisen pakollisen 3kk:n apteekkiharjoitteluni toukokuun puolessa välissä Tullamoren pikkukaupungissa Irlannissa vajaan 1½h junamatkan päässä Dublinista. Mutta lisää inffoa tosiaan myöhemmin.