Trulleja karussa

Tänään on lankalauantai, joten trullien pelossa suuntasin kulkuni Vaasan keskustaan vaateostoksille.
Tavoitteena ostaa lähinnä uudet työkengät. Irlannissa jo harjoittelun tehneen Kaisan neuvoja noudattaen en lähtenyt hankkimaan perisuomalaisia työkenkiä, eli avonaisia mukavia sandaaleja, vaan löysin lopulta hienot ja mukavat Eccon mustat luomukset joita kehtaa käyttää myös puvun huosujen kanssa.

Dresscode Irlannin sairaaloissa on kuulemma suomalaisesta valkotakkikulttuurista poikkeava. Töihin pukeudutaan siististi ja kuulemma miehet pukeutuvat yleensä mustiin puvun housuihin sekä ainakin puvun paitaan. Oli siis hieman aikakin päivittää työvaatearsenaaliani.

Hyvät, ja Visan jäljellä olevaa rajaa lähemmäksi mukavasti pudottaneet, kengät ostettuani matkaan tarttui vielä puvun paita sekä kravatti täydentämään muutenkin jo täyttä paitakaappiani.

Nyt olen taas hetken lähempänä lähtöä. 6 viikkoa ja lähtö on tosi asia. Aika siis alkaa skarpata koulutyöt ja muutkin rästihommat jo kuntoon. Ja sitten ei kun matkaan!

Lento vihdoin varattu!

Hiphei!

Nyt se viimein tapahtui. Sain varattua lennot Dubliniin.

Lennämme Minnan kanssa samalla suoralla lennolla Helsinki-Dublin lauantai iltana harjoittelun alkua edeltävänä viikkona.

Tuli bongattua, ja lentofirman nettisivujen kanssa pitkään tapeltuani varattuakin, Aer Linguksen suuhtellisen edulliset ja Suomesta ainoat suorat menolennot.

Nyt se tuntuu todellisemmalta kuin koskaan!

Irlanti, here we come!

Am I ready?

Kylläpäs se aika kulkee!

Aloitin tämän nyt julkaisevani blogitekstin kirjoittamisen jo kuukausi sitten. Teksti menikin nyt jonkin verran uusiksi, koska kuukaudessa ehtii tapahtua yhtä sun toista. Mutta siis asiaan...

Onko kaikki alustavat valmistelut matkaa varten jo tehty?
Tähän kysymykseen olen törmännyt nyt viime aikoina niin usein, että sormet näiden kertojen laskemiseen alkavat loppua.

Nyt taitaa olla siis hyvä aika hieman valoittaa missä sitä oikein mennään valmistelujen suhteen...

Kuukausi sitten vastaus oli varsin helppo. Hommat olivat silloin todella vaiheessa! Ovathan ne vieläkin, mutta pientä edistystäkin on jo tapahtunut.

Mitä olen siis tähän asti saanut aikaan?
Olen nostattanut itseni valtavaan matkakuumeeseen selailemalla Irlanti-matkaoppaita sekä useita blogeja.
Hakenut apurahoja useasta eri paikasta, usein jopa ihan hyvällä menestyksellä. Tällä viikollakin vielä kopsahti laitokselta iloinen sähköposti myönnetystä apurahasta.
Olen istunut muutamissa ulkomaille lähtevien seminaareissa.
Pitänyt muutamia palavereita Minnan (samaan aikaan Tullamoreen suuntaavan kollegan) kanssa.
Ja vihdoin jopa hieman edistynyt asunnon kanssa.
Mutta siinä se!

Kuukausi sitten olin vielä hyvin epätoivoinen, koska ei ollut liioin kattoa pään päälle Irlannissa kuin lentojakaan tähän pienten vihreiden miesten asuttamaan saarekkeeseen. Sittemmin asuntoasiaan on saatu hieman positiivisempaa ennustetta.

Asunto. Tämä asia kalvoi mieltäni kovasti ja pitkään. Miten löytää 15 000 ihmisen pikkukaupungista kohtuuhintainen huone, joka jollain tavalla täyttää edes jotenkin pohjoismaalaisen korkeahkot laatukriteerit. No ehkei asunnon vuokraaminen sinänsä mahdotonta ole, mutta näin toisen maan kamaralta lukaalin löytäminen ei ole ihan helpoin prosessi.
Aiemmat Tullamoressa vierailevat vihreähaalariset farmasistit ovat usein majoittuneet erään sairaalan työntekijän tyhjiin huoneisiin. Saimme kuitenkin kuulla mutkien kautta epävirallisesti, että tarjolla olisi vuokralle mahdollisesti enintään yksi huone, joten ainakin toisen meistä (minun tai Minnan) tulisi löytää katto pään päälle jostain uudesta paikasta.
Asumuksen etsintä olisi siis aloitettava.
Sitten tapahtuikin käänne. Sain monen kuukauden yrittämisen jälkeen kyseisen vuokranantajan vihdoin kiinni sähköpostitse. Hän kertoi minulle, että olisimme molemmat Minnan kanssa lämpimästi tervetulleita asumaan, koska hänen puuttuvan huoneen remonttinsa pitäisi olla valmis saapumiseemme mennessä.
Saapa nähdä siis! Tieto helpotti kummasti tuskaa ja toivottavasti remontti myös valmistuu oikeasti ajoissa. Palaan asiaan mahdollisen vuokranantajan kanssa myöhemmin, kunhan hänkin tietää hieman enemmän.

Lennot. Olen viime kuukausina selaillut lentofirmojen ja hakukoneiden sivustoja useiden tuntien ajan. Silti en ole vieläkään päätynyt vinguttamaan Visaa ostaakseni lentoa. Lentojen varaamisen jäätäminen johtuu lähinnä siitä, että en ole saanut millään ilveellä päätettyä lähtöpäivääni enkä paluupäivääni. Ne ovat kuitenkin aika oleellisia varatessa!
En ole saanut päätettyä kuinka paljon aikaisemmin olisi järkevää suunnata Irlannin maankamaralle. Vaikeaa. Aivan alkuperäinen suunnitelmani oli, että olisin lähtenyt kiertämään Irlantia noin viikoksi hyvän kaverini kanssa. Suunnitelma kuitenkin on ainakin väliaikaisesti haudattu, sillä kaverini elää odotellen mahdollista valintaansa huomattavasti uraansa boostaavaan kesätyöpaikkaan. Kesätöiden alkamisaikakin hänellä on vielä täysin pimennossa.
Matkustaminen yksin on varsin mälsää puuhaa verrattuna siihen että voi taapertaa jonkun kanssa paikasta toiseen. Valitettavasti Minnakaan ei pääse luultavimmin lähtemään vasta kuin harjoittelua edeltävän viikon lopulla.
Yksinkertaisesti en osaa päättää siirtyäkö vihreälle saarelle vasta harjoittelun alkua edeltävänä viikonloppuna, vaiko jo aikaisemmin tutustumaan siihen ja sen mongertaviin paikallisiin asukkaisiin.

Uuden alku?

Istun sotkuisessa asunnossani Kuopiossa. Se on sotkuisempi kuin varmaan koskaan aiemmin. Papereita lojuu lattialla pitkin poikin, vaatteitakin loppuviikon riennoista jäänyt sohvalle makaamaan.

Kaiken takana on huominen Kuopion hyvästeleminen. Ei lopullisesti, mutta pitkäksi aikaa kuitenkin. Tavaraa on siis pakattava mukaan Vaasaan, osan voi toki kotiuttaa sinne myöhemmin. Maanantaina olisi tarkoitus alkaa tehdä hieman töitä Vaasassa ja kerätä lisää pääomaa reissua varten. Irlannissa rellestäessä sitä tulee kuitenkin menemään.

Farmaseutin tutkintoa ei ole enää paljoa jäljellä. Muutama (verkko)kurssi sekä keskeneräinen lopputyö, ja tietenkin se tuleva apteekkiharjoittelu Irlannissa. Syksyllä toki todellisuus iskee päin pärstää, kun hommia pitää alkaa opiskelun saralla taas pitkästa aikaa tekemään oikein tosissaan.

Olen tässä jo muutaman viikon enemmän ja vähemmän masennellut tilannetta. Nyt ollaan yhden aikakauden päätöksessä. Vuonna 2007 alkanut taaperrus yhdessä mahtavien kurssikavereiden kanssa on nyt päätöksessään. Ihmiset suuntaavat omiin suuntiinsa, omiin seikkailuihinsa. Osa lappiin porojen keskelle, osa etelän rahakkaille farmasian markkinoille - osa vielä kauemmas. Toki lohtua tuo ajatus, että moni huipputyyppi vielä jatkaa yliopistotaaperrustaan mm. proviisorin opinnot silmissään kiiltäen.

Diagnoosini ei taida kuitenkaan olla masennus, ennemminkin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Vuosikurssiristeilyltä alkanut bilettämisen ja hengailun putki on ollut pitkä. Viime aikoina on huomannut kuinka paljon mahtavaa porukkaa täällä Kuopiossa minua on ympäröinyt. Osan kanssa olen temmeltänyt yhdessä tiiviisti nämä kolme vuotta, osaan tutustuin paremmin vasta viime viikkoina ja osaan tutustuin uudelleen. Loppumisen tunne taitaakin olla todella yhdistävää.

Paljon on taas tullut puhuttua siitä kuinka tulee pitää yhteyttä jatkossakin. Osaksi tämä on utopiaa. Tulihan se huomattua jo intissäkin - kyllä ne tapaamiset nopeasti harvenee, varsinkin kun ihmisillä on oma elämänsä ympäri Suomea. Mutta silti, aina jotkin kontaktit jäävät. Maailma on kuitenkin ihmeellinen paikka. Törmäämme samoihin työyhteisöihin, toimimme toistemme esimiehinä. Siinä vaiheessa huomaa kuinka vanhat kontaktit vahvistavat uuden yhteistyön.

Ihmettelette nyt varmasti, miten ihmeessä tämä avautuminen nyt liittyy mitenkään reissublogiin? No ei se nyt suoranaisesti liitykkään. On vain näköjään valtava tarve avautua asiasta. Mutta ei siinä kaikki! Mikä on yksi suuri syy miksi olen toukokuussa suuntaamassa kauas Irlantiin uppovieraiden ihmisten tykö? Haluni luoda uusia ystävyyksiä ja verkostoitua. Toivon saavani uusia ystäviä, joita voin sitten muistella yhtä kaiholla kuin kaikkia teitä vanhoja vuosikurssilaisiani! Ja muistetaan, että vuosikurssimme voi olla poikkeus!

Pidetään siis yhteyttä jatkossakin!

Ready, Set, Go!

Nyt on aika aloittaa tämä blogiprojekti.

Tietämättömille tiedoksi, että tämä blogi tulee käsittelemään seikkailujani Irlannin sairaalamaailmassa sekä kiertelyäni (toivon mukaan) mahdollisimman paljon ympäri tätä kaunista vehreää saarta. Alkuun tulen myös hieman valoittamaan valmisteluita sekä lähtöfiiliksiä, siksi blogi starttaakin jo nyt yli 3kk ennen harjoittelun alkua.

Tiedän, että kärsin blogien suhteen selkeästi adhd:n tapaisesta syndroomasta. Kaikkea on kiva aloittaa, mutta mielenkiinto ei kestä kauaa. Nyt on kuitenkin tarkoitus skarpata ja julkaista tunnelmia näin aluksi todella epäsäännöllisen säännöllisesti, mutta Irlantiin rantauduttuamme useamman kerran viikossa. Kuvien kera, tottakai!

Niin ja mistä ihmeestä tässä nyt sitten oikein olikaan kyse?
Aloitan toisen pakollisen 3kk:n apteekkiharjoitteluni toukokuun puolessa välissä Tullamoren pikkukaupungissa Irlannissa vajaan 1½h junamatkan päässä Dublinista. Mutta lisää inffoa tosiaan myöhemmin.