Kaiken takana on huominen Kuopion hyvästeleminen. Ei lopullisesti, mutta pitkäksi aikaa kuitenkin. Tavaraa on siis pakattava mukaan Vaasaan, osan voi toki kotiuttaa sinne myöhemmin. Maanantaina olisi tarkoitus alkaa tehdä hieman töitä Vaasassa ja kerätä lisää pääomaa reissua varten. Irlannissa rellestäessä sitä tulee kuitenkin menemään.
Farmaseutin tutkintoa ei ole enää paljoa jäljellä. Muutama (verkko)kurssi sekä keskeneräinen lopputyö, ja tietenkin se tuleva apteekkiharjoittelu Irlannissa. Syksyllä toki todellisuus iskee päin pärstää, kun hommia pitää alkaa opiskelun saralla taas pitkästa aikaa tekemään oikein tosissaan.
Olen tässä jo muutaman viikon enemmän ja vähemmän masennellut tilannetta. Nyt ollaan yhden aikakauden päätöksessä. Vuonna 2007 alkanut taaperrus yhdessä mahtavien kurssikavereiden kanssa on nyt päätöksessään. Ihmiset suuntaavat omiin suuntiinsa, omiin seikkailuihinsa. Osa lappiin porojen keskelle, osa etelän rahakkaille farmasian markkinoille - osa vielä kauemmas. Toki lohtua tuo ajatus, että moni huipputyyppi vielä jatkaa yliopistotaaperrustaan mm. proviisorin opinnot silmissään kiiltäen.
Diagnoosini ei taida kuitenkaan olla masennus, ennemminkin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Vuosikurssiristeilyltä alkanut bilettämisen ja hengailun putki on ollut pitkä. Viime aikoina on huomannut kuinka paljon mahtavaa porukkaa täällä Kuopiossa minua on ympäröinyt. Osan kanssa olen temmeltänyt yhdessä tiiviisti nämä kolme vuotta, osaan tutustuin paremmin vasta viime viikkoina ja osaan tutustuin uudelleen. Loppumisen tunne taitaakin olla todella yhdistävää.
Paljon on taas tullut puhuttua siitä kuinka tulee pitää yhteyttä jatkossakin. Osaksi tämä on utopiaa. Tulihan se huomattua jo intissäkin - kyllä ne tapaamiset nopeasti harvenee, varsinkin kun ihmisillä on oma elämänsä ympäri Suomea. Mutta silti, aina jotkin kontaktit jäävät. Maailma on kuitenkin ihmeellinen paikka. Törmäämme samoihin työyhteisöihin, toimimme toistemme esimiehinä. Siinä vaiheessa huomaa kuinka vanhat kontaktit vahvistavat uuden yhteistyön.
Ihmettelette nyt varmasti, miten ihmeessä tämä avautuminen nyt liittyy mitenkään reissublogiin? No ei se nyt suoranaisesti liitykkään. On vain näköjään valtava tarve avautua asiasta. Mutta ei siinä kaikki! Mikä on yksi suuri syy miksi olen toukokuussa suuntaamassa kauas Irlantiin uppovieraiden ihmisten tykö? Haluni luoda uusia ystävyyksiä ja verkostoitua. Toivon saavani uusia ystäviä, joita voin sitten muistella yhtä kaiholla kuin kaikkia teitä vanhoja vuosikurssilaisiani! Ja muistetaan, että vuosikurssimme voi olla poikkeus!
Pidetään siis yhteyttä jatkossakin!
