En ole nyt hetkeen ehtinyt kirjoitella tänne blogiin, joten ajattelin nyt tähän kirjoittaa matkani vaiheet Vaasasta tänne Tullamoreen asti.
Viime lauantaina heräsin jo aikaisin ehtiäkseni vanhempieni matkassa Helsinkiin. Yhdeksän aikoihin pääsimme veljeni hyvästeltyä lähtemään puuduttavalle ja kuumalle (Suomeen oli juuri iskenyt aikainen kesähelle) matkalle autolla, jonka ilmastointi alkoi matkalla reistailla. Keskipäivällä pääsimme kuitenkin lopulta Vantaalle.
Päivä Vantaalla sujui nopeasti ja pakollisen ostoskeskushäröpalloilun tein lähinnä vanhan kaverini Timon kanssa, joka nykyään asuu Espoossa. Illalla noin kahdeksan aikaan sain kyydin vanhemmiltani Helsinki-Vantaan lentoasemalle, jossa matkakumppanini Minna jo odotti. Pitkän jonotuksen jälkeen saimme lopulta itsemme kirjattua lennolle (lentoyhtiöllämme Aer Linguksella oli vain kaksi Check in -tiskiä auki). Myös kaikki tavaramme pääsivät onnellisesti matkaan ilman lisäkuluja, koska olimme onneksi molemmat yliarvioineet laukkujemme painot.
Lentokoneesta Dublinin lentokentällä ulosastuessamme saimme pienen oppitunnin Irlannin säästä, ulkona tiihuutti hiljalleen ja tuuli varsin kovaa. Tosin jo lentokentän pääovesta ulosastuessamme saimme huomata, että sää täällä vaihtuu varsin nopeasti. Sade oli siis jo loppunut. Lentokentältä suuntasimme lentokenttäbussilla lyhyen matkan itse Radisson Blu Dublin Airport -hotelliin nukkumaan puhtaille valkoisille lakanoille.
Sunnuntaina irlantilaisen aamiaisen hotellilla syötyämme suuntasimme taksilla kohti Dublinin keskustaa, jossa tapasimme Minnan serkun Juhan, joka oli juuri lopettelemassa opiskelijavaihtoaan irlantilaisessa yliopistossa. Hänen asuntoonsa majoitimme hetkeksi laukkumme ja suuntasimme kohti Dublinin nähtävyyksiä. Kävelimme muun muassa postikorteista tuntun Christ Church Cathedralin ohi, pitkin O' Connels Street -nimistä suurta ostoskatua, tutkailimme pientä kiinalaisosaa sekä söimme pubilounaan eräässä Temple Bar -alueen pubissa. Temple Barilla vastaamme käveli myös pieni paraati, jota epäilimme partiolaisten omaksi paraatiksi. Ruokailemasta kiiruhdimmekin sitten jo Dublinin Heuston -rautatieasemalle, josta nappasimme noin tunnin kestävän junamatkan kohti Tullamorea.
Näin sujuivat meidän muutamat ensimmäiset päivät Irlannissa. Muutama päivä lisää on jo ehtinyt vierähtää ja monta asiaa ehtinyt tapahtua. Kaikkea en valitettavasti voi kerralla kuitenkaan kirjoittaa. Voitte siis odottaa lähiaikoina tulevan lisää kirjoituksia ensimmäisistä päivistä sairaalassa sekä kummasteluja ja kokemuksia Irlantilaisten hieman erilaisista tavoista ja tottumuksista. Seikkailu siis jatkuu!
Lisää kuvia löydätte kuvagalleriasta (linkki löytyy oikealta).